Miten tämä kaikki sitten tapahtui?

Nuoruus on ajanjakso, jolloin ihminen oppii itsestään ja ympäristöstään. Se on ajanjakso, jolloin etsitään omaa paikkaa ja suuntaa mihin haluaa kulkea. Silloin kehitytään, kasvetaan ja aletaan kukoistaa. Tämä ajatus oli taustalla alkuperäiselle suunnitelmalleni aiheesta nuoruus. Päätin, että tätä henkistä kasvua ja itsensä löytämistä symboloisi kolme vaihetta ruusun puhkeamisesta kukkaan. Ruusu on herkältä näyttävä kukka, joka kuitenkin on varrestaan piikikäs ja osaa puolustautua. Tämä herkkyys ja haavoittuvainen ulkokuori sopii hyvin kuvaamaan nuoruutta, sillä nuori on vielä usein epävarma omasta itsestään ja mielipiteistään. Piikikkyys ja sisukkuus kuitenkin kertoo siitä vahvasta tahdosta, joka nuorilla on. Työn itsessään päätin toteuttaa käyttämällä vesivärejä ja hiiltä. Koin näiden kahden antavan minulle mahdollisuuden toteuttaa työni haluamallani tavalla sekä pidin niiden välillä olevasta kontrastista.

  

Alkuperäisen suunnitelman kolme osaa.

Aloitin työn tekemällä kokeiluja muutamalle eri paperille. Huomasin vesivärien toimivan kummallakin paperilla hyvin, mutta hiilen jäljessä oli eroavaisuutta riippuen paperista. Tein päätöksen papereiden välillä hiilellä tulleen jäljen perusteella. Lähdin toteuttamaan työtä aloittaen punertavasta ruususta. Maalasin aluksi koko kukan alueen, jonka jälkeen aloin luomaan ruusun terälehtiä. Luodakseni vahvuutta väreille käytin myös vesivärikyniä ruusua maalatessa.

Ruusuosan maalauksen aikana aloin kyseenalaistamaan alkuperäisen suunnitelmani ideaa. Suunnitelman ulkonäkö alkoi vaikuttaa hieman tyhjältä. Tein uusia luonnoksia kuitenkin tarraten alkuperäiseen ideaan. Tämän keskellä työni kyseenalaistaminen syveni entisestään ja aloin epäilemään näkökulmaani tutkia nuoruutta. Nuoruuden näkeminen kasvamisen ajanjaksona on hyvin kliseinen ja helppo tapa nähdä ensimmäisenä. Aloin hakemaan uutta näkökulmaa työhöni.

Työstin ajatusta joululoman aikana. Loman aikana mieleeni tuli ajatus nuoruuden kiiltokuvasta ja kääntöpuolesta. Silloisien ajatuksieni mukana tuli halu tuoda esille myös kuinka välillä voi olla hyvin raskasta olla nuori. Halusin säilyttää ruusun työn keskiössä kuvaamassa nuoruuden siloteltua käsitystä. Sitä kuinka nuoruuden ajatellaan liian helposti olevan täysin huoletonta aikaa, jolloin kaikki on kuin ruusuilla tanssimista. Kääntökuvan, eli vastoinkäymisiä, stressiä ja muita murheita halusin luoda taustalle jo aikaisemmin työssä käytettäväksi aiotulla hiilellä. Koin idean nyt sellaiseksi mitä halusin toteuttaa. Ainoastaan pohdinnan alle vielä jäi se, mitä teen hiilellä taustalle kuvaamaan toivottua kääntöpuolta. Päätin kuitenkin jatkaa työskentelyä ideoinnin lomassa, sillä ruusu oli vielä kesken ja se oli elementti, minkä halusin varmasti työhöni.

Ruusu loppusilauksia vaille valmis.

Lomalta palattuani jatkoin työskentelyä ruusun parissa aloittaen ruusun varren ja lehtien maalaamista vesiväreillä. Käytin nyt samaa periaatetta maalatessa kuin ruusun terälehdissäkin; maalaaminen vesiväreillä ja vahvuuden luomisessa apuna vesivärikyniä. Samalla pohdin mitä työhön tuleva tausta on. Yhtenä vaihtoehtona oli luoda taustalle nuorta mahdollisesti ahdistavia asioita esimerkiksi riitaisa koti, koulupaineet, päihteet tai ulkonäköpaineet. Ajatus kuitenkin vaikutti helposti pirstaleiselta ja toteutus olisi tuskin ollut visuaalisesti onnistunut. Seuraavana ajatuksena kehkeytyi ahdistuksen ja murheen kuvaaminen itkevillä kasvoilla, yksillä tai useilla. Itkevät kasvot eivät ota kantaan murheen aiheuttajaan, joten kukin voi liittää siihen henkilökohtaisen asian. Pidin ajatuksesta ja päätin pidättäytyä siinä. Visualisoin mahdollista työn lopputulosta ja koin yhdet kasvot työn laidassa olevan paras vaihtoehto.

Aloin hahmottelemaan ja toteuttamaan ajatustani itkevistä ihmiskasvoista. Kasvojen sijoittelussa luotin vaistooni ja päässä olevaan visioon, sillä tarkkaa luonnosta en ollut työstä vielä tehnyt. Kuten ruusua maalatessa, myös kasvojakin piirtäessä pohdin vielä mitä teen tyhjäksi jäävään tilaan. Mietin, olisiko parempi vaihtoehto piirtää jonkinlaista kuviointia vai värittää vaan eri harmaan sävyillä valkoiseksi jäävä paperi. Sain kasvot valmiiksi, mutta mieltäni en selkeäksi jatkosuunnitelmasta. Kokeilin netistä lataamallani kuvankäsittelyohjelmalla miltä lopputulos tulisi näyttämään eri vaihtoehdoilla. En kuitenkaan osannut oikein käyttää kuvankäsittelyohjelmaa, joten taas kerran luotin vaistooni ja menin sen mukana mikä itsestäni vaikutti paremmalta. Tässä tapauksessa se tarkoitti eri harmaansävyjä taustalla.

Tytön hahmottelua.

Valmiina taustaa varten.

Jo tammikuun aikana päätin netistä selatessani ostaa taululleni kehykset IKEA:sta. Kyseisen taulun koko oli sopivin teokseeni, vaikkei täydellinen. Helmikuun alussa hain kehyksen Jyväskylässä käydessäni ja aloin sommittelemaan teosta taulussa mukana olevaan paspikseen. Valmis teos oli hieman korkeampi ja kapeampi kuin paspis. Suunnittelin aluksi leikkaavani paspista korkeammaksi mattoveitsellä, mutta kokeillessani sitä työn päällä en kokenut korkeutta ongelmaksi. Ainoastaan työ oli liian kapea. Ongelman ratkaisuna oli piirtää hiilellä noin 2,5 senttimetriä lisää kummallekin puolelle teosta. Piirsin nämä osat ja lopuksi kiinnitin hiilen fiksatiivilla. Kiinnitin työn paspikseen paperiteipillä ja kehystin työn loppuun.