Q&A

Introna, aloituksena, esittelynä toiminee tällä kertaa tuttu ja turvallinen Q&A -postaus, eli lyhyitä kysymyksiä ja ei niin lyhyitä vastauksia. Mutta pidemmittä puheitta suoraan asiaan.

Mikä on nimesi?

- Tämän blogin takana on Joanna Sallanko niminen Kastellin lukiota käyvä tyttö.

Mikä on blogin tarkoitus?

- Blogi on osana kuvataiteen diplomityötäni. Taiteellisen osan eli itse taulukehyksissä olevan työn löytää Valveen galleriasta ja täältä netin puolelta löytyy työhön kuuluva portfolio.

Valvelta löytyvä työn toinen puolisko.

Mikä on kuvataiteen diplomityösi aihe?

- Itse valitsin aiheeksi kuvia nuoruudesta. Tehtävänantona oli ideoida, suunnitella ja toteuttaa teos, joka käsittelee nuoruutta ja/tai nuorten kulttuureja. Työtä ideoidessani harkitsin myös pelon valitsemista aiheeksi, mutta koin pystyväni tekemään mielenkiintoisemman työn nuoruudesta.

Mikä on työsi nimi?

- Työn nimi on sama kuin bloginkin nimi, Kahdet kasvot. Lyhyesti sanottuna nimi Kahdet kasvot viittaa nuoruudesta olevaan kiiltokuvaan ja sen kääntöpuoleen, eli todellisuuteen. Tarkempi ajatus nimen takana selviää mitä luultavammin muita postauksia lukiessa.

Miksi teit portfoliosi nettiin?

-  Aluksi en ollutkaan tekemässä, vaan olin jo pitkällä työprosessia ennen kuin keksin tehdä portfolioni blogina nettiin. Yhtenä päivänä päähäni vain välähti idea erilaisesta toteutustavasta ja päädyin näin bloggerin puolelle. Sosiaalisessa mediassa oleva portfolio sopii myös hyvin työhön ja tehtävänantoon sillä some on koko ajan vain enemmän ja enemmän osa nuorten arkea ja kulttuuria. Blogi myös antoi toivotusti tekstille simppelin, selkeän ja siistin ulkomuodon, vähän niinkuin kehykset antoivat lopulliselle työllekin.

Mitä olet oppinut työtä tehdessä?

- Tärkein opittu asia on kuinka ei aina kannata tarttua heti ensimmäiseen kelvolliseen suunnitelmaan, vaan kannattaa miettiä aihetta hieman eri näkökulmista ja syventää ajatusta. Siten saattaa löytää paljon mielenkiintoisemman näkökulman, kuten esimerkiksi omassa tapauksessani, mikä selviää tämän portfolion teksteistäkin.

Tämän lisäksi on myös toki tullut opittua lisää tekniikoista, siitä miten niitä kannattaa käyttää. Myös materiaalit, esimerkiksi erilaiset paperit ja niiden ominaisuudet, ovat tulleet tutummiksi prosessissa. Ehkei oppimisen puolelle mene, mutta aihealueeseen kuuluu vielä sekin ajatus, että minulle on konkretisoitunut kuinka paljon varjostamista kasvot kaipaavat ja kuinka tärkeää se on.

Mihin työssäsi olet eniten tyytyväinen?

- Pidän itse todella paljon työssä olevasta kontrastista kirkkaan kukan ja mustavalkoisen taustan välillä. Tausta saa kukan pomppaamaan työstä ja olemaan toivonpilkahdus pimeässä maailmassa.

Miten tämä kaikki sitten tapahtui?

Nuoruus on ajanjakso, jolloin ihminen oppii itsestään ja ympäristöstään. Se on ajanjakso, jolloin etsitään omaa paikkaa ja suuntaa mihin haluaa kulkea. Silloin kehitytään, kasvetaan ja aletaan kukoistaa. Tämä ajatus oli taustalla alkuperäiselle suunnitelmalleni aiheesta nuoruus. Päätin, että tätä henkistä kasvua ja itsensä löytämistä symboloisi kolme vaihetta ruusun puhkeamisesta kukkaan. Ruusu on herkältä näyttävä kukka, joka kuitenkin on varrestaan piikikäs ja osaa puolustautua. Tämä herkkyys ja haavoittuvainen ulkokuori sopii hyvin kuvaamaan nuoruutta, sillä nuori on vielä usein epävarma omasta itsestään ja mielipiteistään. Piikikkyys ja sisukkuus kuitenkin kertoo siitä vahvasta tahdosta, joka nuorilla on. Työn itsessään päätin toteuttaa käyttämällä vesivärejä ja hiiltä. Koin näiden kahden antavan minulle mahdollisuuden toteuttaa työni haluamallani tavalla sekä pidin niiden välillä olevasta kontrastista.

  

Alkuperäisen suunnitelman kolme osaa.

Aloitin työn tekemällä kokeiluja muutamalle eri paperille. Huomasin vesivärien toimivan kummallakin paperilla hyvin, mutta hiilen jäljessä oli eroavaisuutta riippuen paperista. Tein päätöksen papereiden välillä hiilellä tulleen jäljen perusteella. Lähdin toteuttamaan työtä aloittaen punertavasta ruususta. Maalasin aluksi koko kukan alueen, jonka jälkeen aloin luomaan ruusun terälehtiä. Luodakseni vahvuutta väreille käytin myös vesivärikyniä ruusua maalatessa.

Ruusuosan maalauksen aikana aloin kyseenalaistamaan alkuperäisen suunnitelmani ideaa. Suunnitelman ulkonäkö alkoi vaikuttaa hieman tyhjältä. Tein uusia luonnoksia kuitenkin tarraten alkuperäiseen ideaan. Tämän keskellä työni kyseenalaistaminen syveni entisestään ja aloin epäilemään näkökulmaani tutkia nuoruutta. Nuoruuden näkeminen kasvamisen ajanjaksona on hyvin kliseinen ja helppo tapa nähdä ensimmäisenä. Aloin hakemaan uutta näkökulmaa työhöni.

Työstin ajatusta joululoman aikana. Loman aikana mieleeni tuli ajatus nuoruuden kiiltokuvasta ja kääntöpuolesta. Silloisien ajatuksieni mukana tuli halu tuoda esille myös kuinka välillä voi olla hyvin raskasta olla nuori. Halusin säilyttää ruusun työn keskiössä kuvaamassa nuoruuden siloteltua käsitystä. Sitä kuinka nuoruuden ajatellaan liian helposti olevan täysin huoletonta aikaa, jolloin kaikki on kuin ruusuilla tanssimista. Kääntökuvan, eli vastoinkäymisiä, stressiä ja muita murheita halusin luoda taustalle jo aikaisemmin työssä käytettäväksi aiotulla hiilellä. Koin idean nyt sellaiseksi mitä halusin toteuttaa. Ainoastaan pohdinnan alle vielä jäi se, mitä teen hiilellä taustalle kuvaamaan toivottua kääntöpuolta. Päätin kuitenkin jatkaa työskentelyä ideoinnin lomassa, sillä ruusu oli vielä kesken ja se oli elementti, minkä halusin varmasti työhöni.

Ruusu loppusilauksia vaille valmis.

Lomalta palattuani jatkoin työskentelyä ruusun parissa aloittaen ruusun varren ja lehtien maalaamista vesiväreillä. Käytin nyt samaa periaatetta maalatessa kuin ruusun terälehdissäkin; maalaaminen vesiväreillä ja vahvuuden luomisessa apuna vesivärikyniä. Samalla pohdin mitä työhön tuleva tausta on. Yhtenä vaihtoehtona oli luoda taustalle nuorta mahdollisesti ahdistavia asioita esimerkiksi riitaisa koti, koulupaineet, päihteet tai ulkonäköpaineet. Ajatus kuitenkin vaikutti helposti pirstaleiselta ja toteutus olisi tuskin ollut visuaalisesti onnistunut. Seuraavana ajatuksena kehkeytyi ahdistuksen ja murheen kuvaaminen itkevillä kasvoilla, yksillä tai useilla. Itkevät kasvot eivät ota kantaan murheen aiheuttajaan, joten kukin voi liittää siihen henkilökohtaisen asian. Pidin ajatuksesta ja päätin pidättäytyä siinä. Visualisoin mahdollista työn lopputulosta ja koin yhdet kasvot työn laidassa olevan paras vaihtoehto.

Aloin hahmottelemaan ja toteuttamaan ajatustani itkevistä ihmiskasvoista. Kasvojen sijoittelussa luotin vaistooni ja päässä olevaan visioon, sillä tarkkaa luonnosta en ollut työstä vielä tehnyt. Kuten ruusua maalatessa, myös kasvojakin piirtäessä pohdin vielä mitä teen tyhjäksi jäävään tilaan. Mietin, olisiko parempi vaihtoehto piirtää jonkinlaista kuviointia vai värittää vaan eri harmaan sävyillä valkoiseksi jäävä paperi. Sain kasvot valmiiksi, mutta mieltäni en selkeäksi jatkosuunnitelmasta. Kokeilin netistä lataamallani kuvankäsittelyohjelmalla miltä lopputulos tulisi näyttämään eri vaihtoehdoilla. En kuitenkaan osannut oikein käyttää kuvankäsittelyohjelmaa, joten taas kerran luotin vaistooni ja menin sen mukana mikä itsestäni vaikutti paremmalta. Tässä tapauksessa se tarkoitti eri harmaansävyjä taustalla.

Tytön hahmottelua.

Valmiina taustaa varten.

Jo tammikuun aikana päätin netistä selatessani ostaa taululleni kehykset IKEA:sta. Kyseisen taulun koko oli sopivin teokseeni, vaikkei täydellinen. Helmikuun alussa hain kehyksen Jyväskylässä käydessäni ja aloin sommittelemaan teosta taulussa mukana olevaan paspikseen. Valmis teos oli hieman korkeampi ja kapeampi kuin paspis. Suunnittelin aluksi leikkaavani paspista korkeammaksi mattoveitsellä, mutta kokeillessani sitä työn päällä en kokenut korkeutta ongelmaksi. Ainoastaan työ oli liian kapea. Ongelman ratkaisuna oli piirtää hiilellä noin 2,5 senttimetriä lisää kummallekin puolelle teosta. Piirsin nämä osat ja lopuksi kiinnitin hiilen fiksatiivilla. Kiinnitin työn paspikseen paperiteipillä ja kehystin työn loppuun.

Kuvataidetta, kulttuuria ja pohdintaa

Kukapa meistä ei olisi katsonut elämänsä aikana kliseistä Hollywood-elokuvaa, jonka perusteella nuorten elämä vaikuttaa ruusuilla tanssimiselta, tai no ruokalanpöydillä tanssimiselta niin kuin tunnetuissa High School Musical –elokuvissa tehtiin. Tällainen näkökulma nuoruuteen ei ole poikkeus jenkkielokuvissa sillä epärealistisia valokeiloja ja korkeita arvonimiä löytyy myös muun muassa elokuvista Camp Rock ja Prinsessapäiväkirjat. Vaikka elokuva on aina elokuva eikä koskaan realistisuuden peilikuva, luovat nämä helposti etenkin juuri teini-ikään astuville nuorille naurettavia mielikuvia tulevasta. Harvempi meistä löytää itsensä yllättäen joku päivä pienen eurooppalaisen valtion prinsessana.

Työssäni halusin tuoda esille tämän ristiriidan odotusten ja todellisuuden välillä, sillä elämä ei ole aina tanssikohtauksia ja rantakelejä. Muistan nuorempana, kun ei tiennyt paremmin, itsekin ajatelleen, että wau tuollaistako se nuoruus on. Lapsena kun naiivi on, ei tajua elokuvan ja todellisuuden eroa. Jos vielä tähän lisätään Suomen ja Yhdysvaltojen koulukäynnin sekä kulttuuriset eroavaisuudet, on ennakkokäsitys noista iki-ihanista vuosista todella kaukana tulevasta.

En kuitenkaan oleta mitään muutosta tapahtuvan, enkä vaadikaan. Haluan vain ihmisten tajuavan sen, ettei kaikki ole aina niin helppoa kuin se vaikuttaa. Jos nyt kuitenkin joskus tämä sattuisi jotain muutosta aiheuttamaan, toivoisin sen olevan vanhemmissa ymmärrys nuoria kohtaan. Nuorella on omat murheensa ja omat ajatuksensa, eikä niitä pidä vähätellä. Meillä on aikaa sitten vanhempina nähdä vain kokemamme nuoruutemme hyvät kohdat, mutta nyt meidän täytyy elää myös ne ei niin kauniit.

Sivuhuomautuksena vielä loppuun, että työssä on myös vaikutteita tumblrin ja pinterestin täyttämistä mustavalkoisista kuvista pienellä värinpilkahduksella.

Kaksi oivaa malliesimerkkiä tällaisita kuvista.
Kumpikin kuva otettu osoitteesta:
http://weliveinaflat.com/blog/pop-of-colour-photo-app/ 

Vaikka äsken taistelinkin kliseisiä ajattelumalleja vastaan, olen jo kauan kokenut jostain syystä näissä kliseisissä kuvissa olevan jotain todella kivaa ja viehättävää.

Päästä luovuus valloilleen

Väliin kuvapainotteisempi postaus, joka koostuu arkistojen syövereistä löytyneistä satunnaisista kokeiluista ja suunnitelmista.

Nämä kaksi ovat aivan alussa olleita testauspapereita, joilla tutkin kumpi paperi on parempi työn toteutukseen. Lopulta päädyin tässä oikean puolimmaiseen paperiin. Myöhemmin paperit joutuivat satunnaisen piirtelyn terorrisoimaksi.

Tässä yksi luonnos aivan kurssin alkupuolelta. Kokeilin paperille kuinka piirtää alkuperäisen suunnitelman kolme ruusun vaihetta.

Tämä on puolestaan ideoita etsiessä tehtyä kokeilu vesiväreillä. Kuvasta havaittavissa Ihmeenmaa Oz -elokuvasta olevan tutun Over the rainbow -laulun (suom. Sateenkaaren tuolla puolen) alkusanoja. Pienen muistelun pohjalta uskallan väittää sen soineen kyseisellä hetkellä päässä.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on satunnainen luonnos, joka on jäänyt talteen matkan varrelta. Mukaan on taas päässyt mukaan laulun lyyriikkoja. Tällä kertaa lauluna on ollut If I die young, jonka on kirjoittanut Kimberly Perry.

Jälkiaatteita työstä

Työskentelyn alussa tehdyssä kuvataiteen lukiodiplomin työsuunnitelmassa kuvailin työskentelyni tavoitteita ja päämääriä näillä sanoilla:

”Saada aikaiseksi työ, jota tehdessä ylitän itselleni asettamani rajat. Haluan myös, että valmiista työstä on nähtävissä persoonani, ajatuksiani ja kädenjälkeni sekä, että olen itse tyytyväinen lopputulokseen.”

Nyt miettiessäni seison vieläkin tuolloin kirjoittamieni sanojen takana. Sen lisäksi, että nämä tavoitteet on huomattavissa lopputuloksessa, on ne myös huomattavissa työskentelytavoissani.

            

Minulla on ollut niin kauan kuin vain muistan tapana piirrellä pieniä kukkia kokeiden, vihkojen ja monisteiden reunoihin. Kukat eivät ole kylläkään olleet ruusuja vaan voikukkia. Koen kuitenkin kukan tuovan työhön omaa persoonaani vahvasti. En ole myöskään koskaan maalannut kukkaa vesiväreillä, saati yleisestikään paljoa maalannut vesiväreillä, joten koin mukavaksi kokeilla mihin kaikkeen pystynkään.

            

Vesiväriäkin vielä vähemmän olen ollut tekemisissä hiilen kanssa. Muistan ala-asteelta muutaman hiilityön, jonka aikana opin inhoamaan hiilellä piirtämistä, sillä koin sen vain sotkevan koko ajan. Viime keväänä kuitenkin tein pitkästä aikaa yhden hiilityön, jolloin tykästyin hiilellä työskentelyyn kovasti. Se oli osasyynä, miksi valitsin hiilen vesivärien lisäksi tähän diplomityöhön. Halusin haastaa itseäni tekniikoilla, joihin en ollut hirveästi perehtynyt elämässäni vielä. Myöskään hiilellä piirtämät kasvot eivät ole olleet lempi aiheitani, sillä en ole koskaan ennen kokenut onnistuneeni kasvojen piirtämisessä. Nyt oli ensimmäinen kerta, kun voin sanoa olevani tyytyväinen lopputulokseen.

            

Työskentelyä olisi helpottanut alussa ollut selkeä suunnitelma, mikä olisi kestänyt koko työskentelyn ajan. Alkuperäinen ajatus kuitenkin muuttui työn aikana, joten tämä ei olisi ollut mahdollista. Muutenkin olen huomannut aikaisemmissa töissäni, että tykkään pitää prosessissa hieman liikkumavaraa ja toteuttaa teosta niin kuin sen parhaaksi näen siinä hetkessä. Nautin verrata alkuperäistä ideaa lopulliseen tuotokseen ja katsoa kuinka se on muuttunut.

            

Työprosessista mieleeni tulee, kuinka olisi pitänyt huomioida jo työtä aloittaessani tarvittavat mitat työn koossa suhteutettuna tulevaan tauluun ja paspikseen. Näin olisin välttänyt lopussa tulevan erikseen työn mittojen leventämisen.

            

Loppujen lopuksi olen tyytyväinen lopputulokseen. Totta kai huomaan joitakin yksityiskohtia työstä, jotka olisin voinut tehdä paremmin tai hieman eri tavalla, esimerkiksi kasvojen varjostukset olisivat voineet onnistua hieman paremmin tai tytöllä olevat hiukset olisivat voineet olla hieman erimalliset. Nämä asiat eivät kuitenkaan muuta mielestäni sitä ajatusta, että koen itse onnistuneeni paremmin työssä olevissa elementeissä kuin olisin voinut kuvitella ja siten ylittänyt itseni.

Loppuun vielä

Näin loppuun vielä kauan kaivatut ja odotetut liittet eli työ- ja ajankäyttösuunnitelmat.

Näihin tunnelmiin ja fiiliksiin jätän tämän kertaisen portfolion tekemisen.

Hyvää kevättä (kunhan se tästä alkaa) toivottaen,

     Joanna